Vuonna 1990 ihmisten ja robottien välinen sota on pistänyt maailmankirjat uuteen uskoon. kehittyneeseen teknologiaan keskittyvän Sentre-yhtiön toimitusjohtaja Ethan Skate kehitti neurologisen laitteen, jonka avulla ihmiset pystyvät lataamaan mielensä erilaisiin robotteihin. Tämä läpimurto antaa ihmiskunnalle mahdollisuuden voittaa sodan ja karkottaa omillaan toimivat robotit poissulkemisvyöhykkeelle. Sittemmin teknologiaa on käytetty koulutukseen ja arkiaskareihin. Vuonna 1994 teini-ikäinen Michelle asuu väkivaltaisen sijaisisä Tedin kanssa. Vuosia aiemmin hän joutui perheensä kanssa auto-onnettomuuteen, jossa hänen vanhempansa ja pikkuveljensä kerrottiin saaneen surmansa. Vakaan kodin perässä jatkuvasti muuttanut Michelle törmää yllättäen Cosmo-robottiin, joka viittoo olevansa hänen menehtynyt pikkuveljensä. Yllättävä tapaaminen johtaa seikkailuun, jolla on vallankumouksellinen määränpää.
Yhdysvaltain sheriffi Madolyn Harris on saattamassa lentäjä Daryl Boothin pienkoneella hallituksen todistajaa mafiapomon oikeudenkäyntiin. Kun he ylittävät Alaskan karua erämaata, koneessa tapahtuu jotain ennalta-arvaamatonta - kaikki kyydissä olevat eivät ole sitä, miltä näyttävät.
Kaksi korkeasti koulutettua agenttia luovat kaukosuhteen, kun heidät on lähetetty vartioimaan salaperäisen rotkon vastakkaisia laitoja. Kun pahuus nousee alhaalta esiin, heidän täytyy toimia yhdessä selviytyäkseen.
Perheensä murhaajaksi lavastettu ja kuolemaan jätetty ex-palkkatappaja vannoo kostavansa naamioituneille ”demoneille”, jotka ovat vallanneet hänen kaupunkinsa.
Pappi Joel ja tämän vaimo Krista ovat muuttaneet kaupungista pieneen ja rauhalliseen Hurmevaaran kylään lähelle Venäjän rajaa. Rauhan idylli kuitenkin rikkoutuu, kun meteoriitti syöksyy taivaalta ralliautoilija Tarvaisen auton katon läpi. Kylän johto näkee harvinaisessa avaruuskivessä kaikenlaisia mahdollisuuksia elvyttää hiipuvaa kyläyhteisöä. Meteoriitti on lähetettävä Lontooseen tutkittavaksi, ja sitä odotellessa se pistetään säilöön sotamuseoon. Arvoesinettä on kuitenkin vartioitava vuorokauden ympäri, ja Joel saa tehtäväksi mennä yövuoroon. Ei aikaakaan, kun rikolliset kiinnostuvat meteoriitista, ja Joel joutuu keskelle ryöstösuunnitelmaa. Siinä tulee tarpeeseen Joelin tausta YK-joukkojen rauhanturvaajana Afganistanissa. Joelilla on tosin muitakin ongelmia kuin rosvojen jahtaaminen. Vaimo Krista ilmoittaa yllättäen olevansa raskaana. Kyseessä olisi ilouutinen, mutta Joel ei voi saada lapsia sotavammansa takia. Hän ei vain ole koskaan kertonut sitä vaimolleen.
Menestynyt asianajaja Marley kohtaa uransa henkilökohtaisimman tapauksen, kun hän saa tehtäväkseen selvittää totuuden parhaan ystävänsä, Felan, aviomiehen murhatapauksessa. Yksityisetsiväksi siirtyneen, aiemmin poliisina työskennelleen poikaystävänsä avulla Marley yrittää tutkia, mitä todella tapahtui. Etsintä johdattaa hänet salakavalaan vilpin ja petosten vyyhtiin.
Yksinäinen kissa, joka on joutunut suuren tulvan vuoksi pakenemaan, löytää turvapaikan veneestä muiden eläinlajien kanssa. Yhdessä heidän on selviydyttävä muuttuneen maailmaan haasteista.